Reijonen: Missä ne rokotustiedot luuraa?

TIEDOTE 12.1.2021

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen moittii suomalaista terveydenhuollon järjestelmää, mistä esimerkiksi rokotetietoja ei löydy kovin helposti.-Suomalaisten rokotustietoja ei ole yksiselitteisesti tallennettu mihinkään siten, että tiedot tarvittaessa löytyisivät helposti eri terveydenhuollon yksiköistä asiakkaan asioidessa siellä, sanoo Reijonen.

Terveydenhuollon yksiköissä on kymmeniä, jopa satoja erilaisia tietokoneohjelmia, jotka eivät keskustele keskenään ja tiedonvälitys on ongelmallista. Ajantasaisten tietojen ylläpito on periaatteessa eniten kansalaisen omalla vastuulla. Rokotustietoja ei automaattisesti löydy toisessa terveydenhuollon asiointipisteessä tai eri paikkakunnalla asioidessa.

Koronarokotuksen alkaessa on tärkeää olla valtakunnallinen, selkeä, yksiselitteinen järjestelmä ja toimintatapa kaikkialla, kun rokotetiedot kirjataan ylös. Selkeä ja yhtenäinen järjestelmä on tärkeää nyt ja rokotteen osalta myös tulevaisuudessa, mikäli tarvitaan tehosteannoksia. Selkeä järjestelmä helpottaa hoitohenkilökunnan työtä ja on asiallinen kansalaisten kannalta.

Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen valtakunnalliseen rokotusrekisteriin kerätään tällä hetkellä rokotustietoja julkisen perusterveydenhuollon potilastietojärjestelmistä ja tulevaisuudessa myös erikoissairaanhoidossa ja yksityisessä terveydenhuollossa annetuista rokotuksista. Tästä rekisteristä ei kuitenkaan voi tarkistaa yksittäisen henkilön rokotustietoja, vaan se seuraa ja arvioi kansallisen rokotusohjelman kattavuutta, hyötyjä ja turvallisuutta.

Rokotusrekisteristä ei voi tarkistaa yksittäisen henkilön rokotustietoja

Reijonen teki kirjallisen kysymyksen, miten koronarokotustiedot tallennetaan kansalaisten osalta selkeällä tavalla, koska nykyisin ei ole olemassa Suomessa yhtenäistä järjestelmää, josta kansalaisen ajantasaiset rokotetiedot löytyvät.

Minna Reijonen
kansanedustaja (ps)
09 432 3135

Kirjoitettu 12.1.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa