Reijonen: Kuinka hallitus ottaa huomioon laajan koronapandemian vaikutukset suurta sote-uudistusta suunniteltaessa?

TIEDOTE 21.4.2021

Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen ihmettelee sote-uudistuksen kiirettä keskellä koronaepidemiaa.
-Suomen historian suurinta hallinnollista muutosta valmistellaan pikaisella aikataululla, sanoo Reijonen.

Suomea ja koko maailmaa koettelee pandemia, jolla on merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi terveydenhuoltoon ja talouteen. Sote-uudistuksen suunnittelun alussa ei ollut tietoakaan maailmanlaajuisen pandemian tulemisesta. Myöskään sotelainsäädännön esityksessä pandemiaa tai sen vaikutuksia ei ole huomioitu.
-Koronan vaikutukset ovat taloudellisia, resursseihin vaikuttavia ja terveydenhuollon henkilöstöön vaikuttavia sekä vanhustenhuoltoon vaikuttavia ja monta muuta seikkaa koskettavia, toteaa Reijonen.

Vaikutukset kuntiin ja sairaanhoitopiireihin ovat erityisen voimakkaat. Suuressa lainsäädäntöuudistuksessa tulee tarkkaan huomioida koronan mukanaan tuoma muuttunut tilanne.

Reijonen teki asiasta kirjallisen kysymyksen. Hän myös kysyy, minkälaisia laskelmia vaikutusarvioineen on tehty ja aiotaan tehdä koronaepidemian vaikutuksesta sote-uudistukseen.

Minna Reijonen
kansanedustaja (ps)
kuntavaaliehdokas
09 432 3135

 

 

Kirjoitettu 21.4.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa