Reijonen: Elpymisrahat häviää, mistä leikataan?

TIEDOTE 4.2.2021

Kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen Minna Reijonen teki kirjallisen kysymyksen, missä hän kysyi ministeriltä, miten elpymisrahojen Suomen osuuden väheneminen vaikuttaa Itä-Suomen osalle aiottuihin suunnitelmiin.

Jos EU:n elpymispaketti hyväksytään, kuten Suomen enemmistöhallitus haluaa, Suomen maksuosuudeksi tulee 6,6 miljardia. Suomen oletettiin saavan takaisin tästä rahasummasta noin puolet.
-Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että ehkä saammekin takaisin enää ehkä vain 2 miljardia tai jopa vai 1,5 miljardia. Suomessa on kuitenkin tehty jo suunnitelmia tulevalle rahankäytölle, sanoo Reijonen.

Jos hallitus runnoo elvytyspaketin läpi, rahat ovat tarpeen myös itäisessä Suomessa. Suomi kärsii koronasta ja vielä kaikki koronaan liittyvät menetykset eivät edes ole tiedossa. Koska Suomeen saatavilla oleva rahamäärä EU:sta pienenee huomattavasti, suunnitelmat Suomen rahankäytöstä tulevat oleellisesti muuttumaan.
-Miten siis koko ajan hupeneva rahasumma tullaan käyttämään ja mikä on Itä-Suomen osuus siitä? Mitä suunniteltua jää nyt sitten tekemättä, kun tulevaksi oletetut rahat supistuvat, kysyy Reijonen.

Minna Reijonen
kansanedustaja (ps)
09 432 3135

 

Kirjoitettu 21.2.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa