Rantanen (ps) siviilikriisinhallinnan turvallisuudesta: ”Rokotteita annetaan ennemmin ulkomaille kuin suomalaisille”

TIEDOTE 7.4.2021

Suomalainen siviilikriisinhallinnan asiantuntija menehtyi viime kuussa Covid-19-virukseen. Asiantuntija työskenteli Somalian turvallisuuskehitystä tukevassa EU-operaatiossa. Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen teki hallitukselle kirjallisen kysymyksen kansainvälisen siviilikriisinhallinnan henkilöstön turvallisuudesta.

– Kriisinhallinnan henkilöstö työskentelee usein alikehittyneillä alueilla, joissa rokottamattomuus on riski ja hoitoon pääsy ei ole itsestään selvää. Hallituksen prioriteetit ovat pielessä, jos rokotteita ei jaeta tarpeen perusteella. Näyttääkin siltä, että politiikka on jyrännyt rokotejakelussa, Rantanen sanoo.

Kysymyksessään Rantanen viittaa Suomen päätökseen osana EU-jäsenmaiden enemmistöä luovuttaa n. 34 000 rokotetta pandemiasta pahiten kärsineille Bulgarialle, Kroatialle, Virolle, Latvialle ja Slovakialle.

– Rokotukset ovat edistyneet Suomessa hitaasti. Hallituksen mielestä meillä on kuitenkin varaa solidaarisuuteen, vaikka omia ei ole vielä läheskään rokotettu. Rokotteita annetaankin ennemmin ulkomaille kuin suomalaisille, Rantanen toteaa.

Kriisinhallintakeskus on osa sisäministeriön hallinnonalaa. Sisäministeri Maria Ohisalo esitti Twitterissä osanottonsa asiantuntijan menehtymisen johdosta. Sisäministerin mukaan kerta on ensimmäinen, kun suomalainen menetetään siviilikriisinhallinnassa.

– Tapahtunut on valitettava ja raskas isku siviilikriisinhallinnalle. Sisäministeriltä olisin kuitenkin toivonut pyrkimystä siihen, että ensimmäinen kuolemantapaus jäisi myös viimeiseksi, mikäli se on rokotteista kiinni. Olen huolissani myös sotilaallisesta kriisinhallinnasta, joka toimii alikehittyneillä pandemia-alueilla eikä tietojeni mukaan myöskään ole saanut rokotteita, Rantanen kertoo.

”Kirjallinen kysymys siviilikriisinhallinnan henkilöstön terveysturvallisuudesta ja koronarokotuksista

Eduskunnan puhemiehelle

Suomalainen siviilikriisinhallinnan asiantuntija menehtyi 21.3.2021 Kenian Nairobissa. Hän oli sairastunut Covid-19-virukseen. Asiantuntija työskenteli Kriisinhallintakeskus CMC Finlandin lähettämänä siviilikriisinhallinnan asiantuntijana Somalian turvallisuuskehitystä tukevassa EU:n EUCAP Somalia -operaatiossa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen siviilikriisinhallinnan asiantuntija on menehtynyt operaatiossa toimiessaan.

Suomi on jatkanut osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan koronapandemiankin aikana. Vuosittain noin 120 suomalaista työskentelee Suomen lähettäminä siviilikriisinhallinta-asiantuntijoina EU:n, YK:n, Etyjin, Naton tai Euroopan neuvoston siviilikriisinhallintatehtävissä. Vaikka COVID-tilanne on otettu kansainvälisessä siviilikriisinhallinnassa erittäin vakavasti, uhkaa tautitilanne kriisinhallinnan asiantuntijoita erityisesti kehittyvissä maissa. Rokottamattomuus kasvattaa riskiä sairastua koronavirukseen ja esimerkiksi hoitoon pääsy kansainvälisissä tehtävissä ei välttämättä vastaa suomalaista tasoa.

Suomessa rokotustilanne koronaa vastaan on kehittynyt verkkaisesti. 6.4.2021 tilanteen mukaan ensimmäisen rokoteannoksen oli saanut 972 371 henkilöä, mikä tarkoittaa 17,5 % rokotuskattavuutta ja toisen annoksen 89 198 henkilö, kattaen 1,6 % rokotettavasta väestöstä. Lisäksi Suomi osana EU-jäsenmaiden enemmistöä luovutti osan itselleen tarkoitetusta rokotuserästä koronasta vaikeasti kärsiville Bulgarialle, Kroatialle, Virolle, Latvialle ja Slovakialle kiirastorstaina tehdyllä päätöksellä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo turvata kansainvälisessä siviilikriisinhallinnassa toimivien henkilöiden terveyden ja turvallisuuden pandemiatilanteessa ja onko koronarokotusjärjestyksen osalta tehty päätöstä tai harkittu sellaisten henkilöiden rokottamisesta, joiden työtehtäviin kuuluu toimiminen pandemian kriisipesäkkeissä tai kehittymättömissä maissa?

Helsingissä 7.4.2021
­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­_______________________________
Mari Rantanen [ps]”

Lisätietoja:
Kansanedustaja Mari Rantanen
09 432 3178
mari.rantanen@nulleduskunta.fi

 

 

 

 

Kirjoitettu 7.4.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa