Juvosen vaatimus kystinen fibroosi sairauden lääkkeiden korvattavuudesta toteutui – uuden sukupolven lääkkeitä saatava pian potilaille käyttöön Suomessa

Tiedote 5.2. 2021

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Arja Juvonen on huojentunut siitä, että Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva lääkkeiden hintalautakunta hyväksyi torstaina 4.2.2021 korvattavuushakemukset neljälle uudelle lääkkeelle kystisen fibroosin hoitoon. Juvonen nosti epäkohdan lääkkeiden korvaamattomuudesta esiin kirjallisessa kysymyksessään vuosi sitten 6. 2. 2020.

Päätös tuo kystistä fibroosia (CF) sairastavien hoitoo merkittäviä parannuksia. Tulen myös jatkossa tekemään kaikkeni uuden sukupolven lääkkeiden saamiseksi suomalaisten käyttöön. Esimerkkinä muun muassa syöpälääkkeet, Juvonen kertoo.

Nuo ihmiset olivat hyvin yksin sairautensa ja asiansa kanssa. Kun kuulee pienen lapsen vanhemman hädän, on pakko toimia. Kysyin hallitukselta, että mitä se aikoo tehdä, jotta harvinaisia sairauksia sairastavat ihmiset saavat käyttöönsä uuden sukupolven lääkkeitä ja aikooko hallitus edistää kystistä fibroosia sairastavien henkilöiden mahdollisuutta saada markkinoille tulevia uusia lääkkeitä käyttöönsä lääkekorvattavuuden keinoin. Hilan päätös lääkkeiden korvattavuuteen oli aluksi kielteinen, mutta se on nyt muuttunut, Juvonen kertoo.

Kystinen fibroosi on vakava, etenevä, synnynnäinen ja parantumaton monielinsairaus, jota sairastaa Suomessa noin sata henkilöä. Elimistöön kertyvän sitkeän liman vuoksi erityisesti keuhkojen toiminta heikentyy asteittain. Suomessa on tähän mennessä tehty keuhkonsiirtoja 18 CF-sairastavalle. Tälläkin hetkellä Suomessa useampi CF-sairastava odottaa elinsiirtojonossa. Hintalautakunnan päätöksen myötä Suomessa voidaan jatkossa korvata hoito Kalydeco, Kaftrio, Orkambi ja Symkevi -nimisillä lääkkeillä.

Uusimman ja tehokkaimman Kaftrio-lääkkeen avulla CF-sairastavien terveydentila, kunto, työkyky ja elämänlaatu ovat kohonneet merkittävästi. CF-sairastavien eliniän odote on tähän asti ollut huomattavasti muuta väestöä lyhyempi, noin 40 vuotta, mutta Kaftrion on arvioitu pidentävän elinikää yli 20 vuodella merkittävästi terveempänä, kerrotaan CF- yhdistyksen tiedotteessa asiasta 4.2. 2021.

Lisätiedot
Arja Juvonen
Kansanedustaja, ps
050-5311 108

Kirjoitettu 21.2.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa