Juvonen: Toteutetaanko henkilöstömitoitus laittamalla hoitoapulaiset ja hoiva-avustajat työyksikön ”heittopusseiksi”?

7.2.2020
Hallitus julkisti eilen torstaina esityksensä lainsäädännöksi, jolla sitova hoitajamitoitus saatettaisiin voimaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen on iloinen, että lakiesitys henkilöstömitoituksesta on vihdoinkin eduskunnassa. Vaikka esitys on tärkeä ja hyvä, liittyy siihen kuitenkin myös paljon suuria kysymysmerkkejä, jopa ongelmakohtia.

Välittömään hoito- ja hoivatyöhön eli hoitajamitoitukseen luetaan 21 erilaista ammattinimikettä tai jotakin soveltuvaa alaa opiskellutta. Myös alaa opiskelevat luetaan mitoitukseen. Välillistä työtä eli siivoamista, ruoanlaittoa ja pyykkihuoltoa tekevät matalamman koulutuksen henkilöstö eli muun muassa hoiva-avustajat, hoitoapulaiset ja koti-avustajat. Kun he siivoavat, laittavat ruokaa tai pesevät pyykkiä, heitä ei lasketa henkilöstömitoitukseen. Kuitenkin he voivat osallistua myös itse hoitotyöhön eli välittömään työhön, jolloin heidät taasen lasketaan mitoitukseen. Tästä seuraa se, että matalamman koulutuksen saanut henkilöstö voi joutua työpaikalla niin sanotuksi ”heittopussiksi”, joka tekee molempia töitä työvuorossaan.

”Tämä malli on paluuta 1980-luvulle, jolloin hoitotyötä jaettiin juuri näin. Hoitoapulaisten työtaakka kasvoi kohtuuttomaksi, sillä he tekivät ensin kodinhoidolliset työt eli siivoamiset ja ruoan- ja iltapalan valmistelut ja siinä välissä tai niiden jälkeen he tekivät myös hoivatyötä esimerkiksi iltavuorossa. Voi kuvitella, miten kiireinen hoitoapulaisen iltavuoro oli. Tällainen ei ole hyvää työn organisointia, eikä näin saisi tapahtua. Työntekijän tulee saada keskittyä työvuorossa selkeästi työnkuvaansa”, Juvonen muistuttaa.

”Hoiva-avustajat ovat hyvä tuki- ja apuhenkilöstö vanhustenhoitoon. Heidän koulutuksessaan on myös osioita lähihoitajakoulutuksesta. Kannan kuitenkin huolta siitä, että ratkaistaanko hoitajamitoituksen yhtälö näillä kaikkein pienipalkkaisimmilla naisilla. He ovat tärkeitä, mutta heidän varaansa ei tätä henkilöstömitoitusta saa laskea”, Juvonen sanoo.

”Lakiesityksessä ei oteta kantaa siihen, että kuinka paljon henkilöstömitoitukseen luettavaa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutettua henkilöstöä yksikössä on oltava. Esityksessä käytetään termiä ”riittävästi”. Termi on häilyvä ja voi tarkoittaa, että työvuorossa riittää vaikkapa vain yksi alan koulutettu lähi- tai sairaanhoitaja. Muu henkilöstö voi olla muuta koulutettua henkilöstöä. Tässä kohtaa astuvat sitten esiin vastuu- ja potilasturvallisuuskysymykset. Kuka kantaa vastuun lääkkeiden jaosta, entäpä sairaanhoidollisesta vanhuksen seurannasta? Kuka tekee päätöksen vanhuksen lääketieteellisen hoidon tarpeesta. Työhyvinvoinnin kysymykset tulevat tässäkin esille: sysätäänkö yhdelle hoitoalan ihmiselle kaikki hoidollinen vastuu?”, Juvonen kysyy.

”Ministeri Kiurun esityksestä sai sen kuvan, että uudistuksen rahoitus on sidottu sote-uudistuksen toteutumiseen. Tällöin yksityislääkärien kelakorvaukset leikataan. Entä, jos sote-uudistus ei toteudu suunnitellussa aikataulussa tai julkiselle puolelle ei saada toteutettua riittävää palveluvalikoimaa? Kun jo aikaisemmin sote-uudistus on törmännyt perustuslaillisuusongelmiin, myös nyt esitetyn toimintamallin yhteensopivuus perustuslain kanssa on syytä selvittää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa”, Juvonen pohtii.

Pitkän siirtymäajan johdosta korkeamman henkilöstömitoituksen toteutumiseen on vielä pitkä matka. Lain henkilöstömitoitus 0,7 on lopullisesti voimassa vasta 1.4.2023. Sitä ennen yksiköt voivat edelleen toimia matalalla eli 0,5 mitoituksella. Tämä mitoitus on aivan liian alhainen ja jatkaa vanhustenhoidon kriisiä sekä siihen liittyviä riskejä. Huomioitavaa on myös se, että lakipaketti ei sisällä sanktioita tilanteeseen, joissa mitoitusta ei noudateta. Vanhustenhoidon valvontaan on kohdennettava huomattavasti nykyistä enemmän resursseja tulevaisuudessa, jotta nykyisen kaltaisilta ongelmilta vältytään.

Lisätietoja:
Arja Juvonen
Kansanedustaja
050-5311 108

 

 

Kirjoitettu 7.2.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa