Elomaa: Kaikki Suomeen saapuvat pakolliseen karanteeniin välittömästi

Tiedote 27.3.2020

Korona epidemia kiihtyy entisestään ja meillä Suomessa tartuntahuippu on vasta edessä. Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa ryhtyisi välittömästi tiukempiin toimiin Suomeen matkustavien henkilöiden kohdalla. Nyt keskustelun ytimessä on ollut toiminta lentokentillä, mutta Elomaan mielestä myös muilla tavoin rajat ylittävät henkilöt pitäisi saada välittömästi karanteeniin.

-Viime päivinä on ollut paljon sekaannusta maahan palaavien suomalaisten tilanteesta ja ohjeistuksen puutteesta. Tässä on epäonnistuttu pahemman kerran ja tänne on virrannut korkean riskin alueilta hallitsemattomasti tuhansia ihmisiä. Osa on hypännyt lentokentältä suoraan junaan tartuntariskistä huolimatta, Elomaa harmittelee.

-Mielestäni nyt on kyseessä niin suuret riskit, ettei tiukkojakaan toimia tule karttaa. Kaikki Suomeen palaavat tulee laittaa pakolliseen kahden viikon karanteeniin, jonka noudattamisesta ei saa lipsua piiruakaan. Viranomaiset voivat auttaa ihmisiä matkustamaan kotiin turvallisesti kontakteja rajoittaen, mutta pidän perusteltuna valjastaa esimerkiksi lentokenttähotelleja karanteenikäyttöön tai jopa karanteenitelttojen pystyttämistä Suomeen matkustaville, Elomaa lataa.

HUS:in viesti on selvä. Asiantuntijat vaativat todella tiukkoja karanteenikäytäntöjä. Suomeen palaavien karanteenien toteuttamisesta ja siitä keitä mitkäkin toimenpiteet koskisivat, on käyty keskusteluja. Elomaan näkemys on, että isotkin uhraukset koronan torjumiseksi menevät osin hukkaan, jos maahan saapuvien karanteenijärjestelyjä ei saada toimimaan välittömästi.

-Monien alojen yritykset on pakotettu sulkemaan ovensa ja ajettu lomauttamaan henkilökuntaa sekä iso osa suomalaisista noudattaa hienosti varovaisuutta oman elämänsä kustannuksella. Uusimaakin eristetään aivan historiallisesti muusta maasta. Tässä valossa on aivan älytöntä, ettei Suomeen palaavien suhteen ole osattu toimia tämän paremmin, Elomaa sanoo.

-Nyt ei auta kuitenkaan itkeä menneitä virheitä ja on toimittava juuri tässä hetkessä parhaalla mahdollisella tavalla. Hallitus ei saa jäädä tuleen makaamaan vaan tiukat karanteenit Suomeen palaaville on saatava voimaan heti, Elomaa päättää.

Lisätietoja
Ritva ”Kike” Elomaa
050 512 0806

 

Kirjoitettu 27.3.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa