Antikainen: Hallituksen sähläys koronarajoituksissa tekee rajavartijoiden työstä tarpeettoman hankalaa

TIEDOTE 4.2.2021

Keskiviikkona 27.1.2021 voimaan astuneet aiempaa tiukemmat maahantulosäännöt ovat vähentäneet voimakkaasti Suomeen saapuvien matkustajien määrää. Tavoitteena on vähentää rajaliikennettä, jotta koronaviruksen uusien muunnosten leviäminen estettäisiin. Rajoitukset ovat näillä näkymin voimassa 25. helmikuuta asti.

”Maahantulon ehtoja tiukennetaan, mutta karanteeni ja koronatesti ovat edelleen vapaaehtoisia. Suomen kansalaisia ja Suomessa vakituisesti asuvia muiden maiden kansalaisia rajoitukset eivät koske. Vapaaehtoiset testit ja pelkästään suositusmuotoiset karanteenit eivät pysäytä epidemiaa, jos maahan saapuvat henkilöt viittaavat niille kintaalla. On hallituksen vastuulla tuoda eduskunnan käsittelyyn toteutuskelpoinen laki, jonka myötä voidaan hyväksyä pakkotestaus rajalla ja tartunnan saaneet saadaan oikeaan karanteeniin”, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii.

Työmatkaliikenne Ruotsista ja Virosta Suomeen tyrehtyi lähes täysin uusien sääntöjen astuttua voimaan.

”Nykyisten sääntöjen puitteissa sallitaan ainoastaan välttämätön työmatkaliikenne. Muita mahdollisia syitä ovat muun muassa pakottavat perhesyyt mukaan lukien seurustelu sekä Suomessa sijaitsevalla kiinteistöllä käynti. Viime kädessä oikeus saapua maahan ratkaistaan rajatarkastuksen yhteydessä. Nykyiset kriteerit eivät ole johdonmukaisia ja rajavartijoiden on hyvin vaikea selvittää niiden täyttymistä. Turhan paljon jää rajanylitystä haluavan oman sanan varaan”, Antikainen huomauttaa.

Oikeusturvan ja rajavartijoiden työn edellytysten kannalta sekä tarpeettomien rajanylitysten välttämiseksi olisi tärkeää, että kriteeristö olisi johdonmukainen ja sitä voitaisiin soveltaa yhdenvertaisesti kaikkialla.

”On käsittämätöntä, että työmatkaliikenne loppui kuin seinään, mutta vaikeasti todennettava seurustelusuhde tai kesämökillä käynti kelpaa maahanpääsyn syyksi. Miten rajatarkastajan on edes mahdollista arvioida maahanpääsyn edellytyksiä, jos lähtökohtaisesti tulisi uskoa maahan pyrkivän henkilön sanaa? Käytännössä kuka tahansa voi tulla rajan yli tekaistun seurustelusuhteen perusteella. Näin epäjohdonmukaiset säännökset asettavat kohtuuttomia vaatimuksia Rajavartiolaitoksen henkilöstölle”, Antikainen moittii.

Edustaja Antikainen on jättänyt kirjallisen kysymyksen koskien rajaliikenteen rajoitusten epäjohdonmukaisuutta.

Lisätietoja:
Sanna Antikainen
050 514 3140

 

Kirjoitettu 21.2.2021

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa